Graffitit ovat sittenkin taidetta

Kiinnostukseni rakennettuun ympäristöön ja visuaaliseen taiteeseen johti lopulta graffitien ja muun katutaiteen äärelle. Jostain syystä olin unohtanut kuinka hyödyllinen seinämaalaus tai kuvallinen elementti kaupunkikuvassa voi olla. Kuvat yksilöivät rakennuksia, voivat johtaa kiintymykseen rakennusta tai paikkaa kohtaan. Kuva muuttuu maamerkiksi ja luo turvallisuuden tunteen tunnistettavuudessaan. Markkinoinnin kuvat toistuvat kaikkialla samanlaisina, jopa kaikkialla maailmassa.

Myös arkkitehtuurin muotokielen toistuvuus on vahva piirre rakennetussa ympäristössämme. Helsingin Vuosaari näyttää samalta kuin Jyväskylän Lutakko tai Riihimäen esikaupunkialue. Visuaalinen seikkailu tapahtuu usein rakennuksen ulkopintaan sijoitetuilla värielementeillä. Talon pintaa käytetään alustana modernismin jätteiltä muistuttavalle teokselle. Juuri visuaalisen taiteen irrallisuuden takia päädyin alun perin tarkastelemaan rakennettua ympäristöä pintaa syvemmältä. Prosenttiperiaatteen pitäisi kustantaa kuvataiteilija istumaan ihan ensimmäisissä kokouksissa, kun rakennuskokonaisuutta hahmotellaan.

Luova talous on hakoteillä

Kaupungeissa graffitin lisäksi syntyneet katutaiteen muodot kuten skeittaus, parkour ja erilaiset tanssit, ovat uskomattomia keksintöjä. Nuoret ja vähän vanhemmatkin keksivät itse ympäristöönsä lähes ilmaisia toimintamuotoja, jotka edistävät kaikkea sitä mitä aikuiset* toivovat. Tällaista toimintaa ei pidä tuotteistaa tai paapoa liikaa. Sen täytyy saada muuntua ja olla vapaa. Sama koskee taiteita yleensä. Aikuiset* ovat taipuvaisia byrokratisoimaan luovan toiminnan ja hakevat standardia, joka voidaan ottaa toimintaohjeeksi ja sen kautta ratkaista yhteiskuntaamme liittyviä ongelmia. Luovuutta ei voi määrätä, mutta sitä voi oppia hyödyntämään ja ennakoimaan. Se on sitä taiteilijan ammattitaitoa.

Syyskuussa 2009 vierailin pitkästä aikaa New Yorkin kaupungissa, Yhdysvalloissa. Katutaide aihetta juuri kuvien näkökulmasta pengottuani, törmäsin jopa 1960-luvulta lähtöisin oleviin seinämaalaus kollektiiveihin. Nyt kaupungissa on useita jatkuvia hankkeita. Kohteina ovat alueet, jotka tarvitsevat huomiota vähintäänkin asukkaiden viihtyvyyden parantamiseksi. Visuaalisen alan taiteilijat ovat asian ytimessä. Valitaan kohde, hankitaan lupa ja sitten rahoitus. Kun rahoitus on saatu, toteutetaan teos joko yhteisötaiteellisena projektina ammattitaiteilijan johdolla tai yksittäinen taiteilija suunnittelee koko seinän. Queensin valtavan asuinalueen läpi metrolla kulkiessani näin, kuinka graffiteilla ja tageilla oli vuorattu metroasemien hilseilevien maalipintojen peittämät rapakunnossa olevat seinät. Selvästikin oli yhdentekevää, onko graffiti tai graffitin sijaan töhry siinä vai ei, koska tilaa ja sen pintoja ei ole huollettu kymmeniin vuosiin. Tämä on itselleni yksi oleellisin näkökulma katutaiteessa: Saadaan huomio kiinnitettyä tahallisesti tai tahattomasti kohteeseen, paikkaan. Myös uusi tulokas, neulegraffiti voi toimia samoin tavoin.

Graffiti on taidetta

En ole koskaan itse tehnyt yhtäkään graffitia. Yksi kuvan tekemisen tekniikka siinä missä muutkin: Työskentelyn prosessi etenee ja tuntuu samalta kuin minkä tahansa taiteellisen työskentelyn prosessi. Entä sisältö? Voiko ymmärtää graffititaiteen roolia ja muotokieltä jos ei ole osa sitä?

Hyödynnän usein ulkopuolisuuttani asioita tarkastellessani. Ulkopuolisena graffiti-elämäntavasta, keksin helposti positiivisia spekulaatioita sen merkityksestä. Ajatukseni syntyvät taiteen sisäpuolelta, mutta yhden genren ulkopuolelta. Miksi juuri tuo visuaalisen taiteen muoto on se, jota nuoret haluavat tehdä ja nähdä? New Yorkista maailmalle levinnyt ja jo varmasti lähes kaikissa maailman kaupungeissa nähtävä taiteen muoto on toteuttanut vapaata liikkuvuutta jo ennen internetiä. Uskomaton suoritus ulkona tapahtuvalta visuaaliselta kulttuurilta. Poikkitaiteellisuus on katutaiteissa luontevaa. Jokainen voi osaltaan kehittää taidemuotoa, kukaan ei omista sitä. Osaava opettaa osaamatonta ja oma ympäristö tulee tutuksi.

Jos verrataan musiikkiin, teatteriin ja kirjallisuuteen, kuvataide on marginaalissa oleva taidemuoto sekä massaltaan että näkyvyydeltään. Kaikesta huolimatta musiikin ja liikkumisen lisäksi nuoret haluavat kaupunkiin kuvallista taidetta. He tekevät sitä itse, he haluavat nähdä sellaista. Visuaalisilla taiteilla on siis kysyntää rakennetussa ympäristössä. Kuvalla on mahdollisuus muuhunkin kuin irrallisuuteen ja viittaamattomuuteen omasta ympäristöstään. Kuva seinämaalauksena, joihin myös graffitit luen, kertoo jotain ympäristönsä historiasta, siellä asuvista ihmisistä ja luo seikkailun tunteen alikulkutunnelissa kulkeville koululaisille. Seinämaalaukset sisätiloissa, erityisesti suurissa komplekseissa kuten sairaalat ja terveyskeskukset, toimivat kuvallisina opastajina. Saat kuvakoodin jokaiselle kohteelle sen sijaan että muistat sanan sisätautien erityispoliklinikka.

Pökköä pesään: Peruskoulutuksessa taideaineet vähenevät. Käsin kirjoittaminen on poistumassa, kaunokirjoitus jo poistunut opetuksesta. Raajojen ja pään suhde kutistuu tietokoneen näppäimistön asteelle. Siispä nuoret ovat purkaneet käden taitojen harjoittamisen kaipuunsa ulos, seinille. Ei se aina onnistunutta ole, mutta siellä se rönsyää kaikkien edessä. Aikuiset* eivät huomaa, missä se heidän kaipaamansa asukkaiden energia tulee ulos. Se tulee ulos erittäin näkyvänä ja huomiota herättävänä, toisaalta piilotettuna hylättyihin taloihin ja valottomiin tunneleihin. Taiteena ja sotkuna, ulos se tulee halusimme tai emme. Aikuisten* pahoinvointi tulee ulos virtsana, pahoinpitelyinä ja hysteerisenä sisustushaluna - halusimme tai emme.

Käytännössä

Juuri äskettäin Jyväskylässä tilanne on parantunut graffitien tekemismahdollisuuksien suhteen. Yksi edesauttaja asiassa on ollut Helsingissä tapahtunut muutos Suvilahden vapaan seinän vanavedessä. Jyväskylässä ollut kymmenen vuoden jyrkkä kielteisyys suli epäilyttävän nopeasti, kun ensimmäinen Nuorten valtuusto teki aloitteen laillisen graffitien harjoittelupaikan saamiseksi. Nuoret ajoivat asiansa hyvin. Suuri merkitys oli Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden ja Kulttuuriyhdistys Väristyksen, toisin sanoen vastuullisten täysi-ikäisten henkilöiden, tuella. Vapaaehtoistoiminta tarvitsee virallisten rakenteiden tukea, ihmisten tukea. Toisaalta juuri nuo edellä mainitut toimijat ovat sen viimeisen kymmenen vuotta olleet kyykytettyinä Jyväskylän kaupungin politiikassa. Itselleni tärkeä tieto on, että kaupungilla on sittenkin töissä ihmisiä, joiden toiminta ohjautuu muidenkin, kuin taloudellisten arvojen kautta. Aikaisempina vuosina Jyväskylässä graffiteihin liittyvät neuvottelut on käyty nuorten, nuorisotoimen ja teknisen puolen edustajien kesken. Minkäänlaista taiteen asiantuntijaa ei ole kuultu. Mukana oloni neuvotteluissa vuonna 2009 ja 2010 graffitien uuden tulemisen kynnyksellä on avartanut omaa mieltäni. Kaupungin teknisen palvelun puoli on osallistunut keskusteluun yhden hengen voimin. Poikkeuksia on onneksi ilmassa.

*itsensä aikuisiksi mieltävät eri ikäiset henkilöt, jotka jostain syystä uskovat nuorten olevan oma erillinen pysyvä rotunsa ja ovat unohtaneet biologisen tosiasian, että jokainen meistä on ensin jotain sanoinkuvaamatonta, sitten se nuori ja sitten vielä joskus se vanhuskin.

Kaisa Lipponen 1.3.2010

ylös

info@hyveenorja.net

COPYRIGHT
Näillä kotisivuilla esitelty kuva-ja tekstimateriaali kuuluu tekijänoikeuden piiriin ja sen julkaiseminen, muuntelu, välittäminen, kopiointi tai vastaava tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ehdottomasti kielletty ilman tekijän lupaa.
You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material placed on this home page
© KAISA LIPPONEN