ajassa
← edellinen seuraava →Kuokkanen -asukaslehdessä ilmestyneet artikkelit
Talar du svenska i Kuokkala? toukokuu 2011
Epämääräisyyden puolesta, huhtikuu 2011
Valon ihme, maaliskuu 2011
Ilmapiiri, helmikuu 2011
Ulkona ja sisällä Jyväskylässä, joulukuu 2010
Kuka antaa viedä eikä vikise? marraskuu 2010
Mukavuuden rajoilla, lokakuu 2010
Kiitoksia vapaaehtoistyölle, syyskuu 2010
Taide gallerioista ja museoista Kuokkalaan, elokuu 2010
Suo, Kuokkala ja Kaisa -hankkeen sivulle tästä
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
toukokuu 2011
ylös
Talar du svenska i Kuokkala?
Nenäinniemessä sijaitsee ruotsinkielinen, kaupungin ylläpitämä päiväkoti Sidofickan - Sivutasku. Päiväkotirakennus jaetaan suomenkielisten essujen ja ruotsinkielisten Trollbärien kesken. Olen itse etelä-savolais-karjalaista alkuperää, mutta tyttäreni sai isänsä kautta matkaansa vielä yhden suomalaisen kulttuurin eli suomenruotsalaisuuden. Tyttäreni on siis kaksikielinen ja käy Keski-Suomen vahvalla suomenkielialueella ruotsinkielistä päiväkotia. Sidofickan on pieni ja kotoisa päiväkoti lähellä luontoa.
Klick - Klik
Sidofickanin työntekijä ja harrastajavalokuvaaja Dolly Aittanen toi lasten pariin valokuvausprojektin, jonka tavoitteena oli antaa lapsille mahdollisuus tutustua uuteen välineeseen ja toisaalta aikuiset pääsivät kurkistamaan maailmaan lasten silmin. Iskun- ja vedenkestävät kamerat avasivat paljon uusia mahdollisuuksia lasten kanssa toimimiseen. Kamera välineenä tekee oman ympäristön tarkastelun tutummaksi. Rajauksen ja kohteen valinnan myötä lapsi oppii näkemään millaisista visuaalisista aineksista maailmamme koostuu ja voiko sitä taltioida. Tällaisen projektin tavoitteena ei ole lopputulos, jossa haetaan taideteoksia esille pantavaksi. Pääosassa ovat prosessi ja uudenlainen lähestymistapa sekä kanssaihmisiin että maailmaan. Klick – Klik –projekti esittäytyy tänä keväänä kahdessa näyttelyssä Jyväskylässä. Projektin rahoitti pääasiassa Svenska Kulturfonden ja sitä pyritään jatkamaan.
Minun maailmani
Projektissa lapset toimivat mm. päiväkodin tapahtumien reporttereina. Pienemmät lapset ovat päässeet tarkastelemaan kuvia arjessaan, isommat jopa saaneet kameran kotiin tehtävää varten. On harjoiteltu sommittelua muilla apuvälineillä, toteutettu T-paitoja erilaisista kuvista, muutama animaatiokin syntyi. Uusia käyttötapoja kameralle löytyi projektin edetessä. Maailman tarkasteluun luovuuden kautta sopii mikä tahansa väline, oli se sitten kamera, kynä tai oma keho. On hienoa, että jo lapsesta asti maailman tarkkailu nivoutuu osaksi arkea. Moni aikuinen ei näe ympäristöään, ei huomaa muutoksia siinä. Me kuitenkin rakennamme maailmaamme tiettyihin visuaalisuuden perusasioihin nojaavana. Ihminen altistaa itsensä visuaalisille ärsykkeille lähes kaiken valveilla olo aikansa. Siispä on hyvä oppia näkemään ja toisaalta jättämään pois osan mitä näkee. Projektissa luodaan pohjaa lasten mediakasvatukselle. Ota kuva ja katso mitä siinä on - huomasitko kaiken ottaessasi kuvan?
Minun saappaani
Klick – Klik -projekti nostaa esiin myös keskinäisiin suhteisiimme liittyvän tärkeän seikan: Toisen saappaisiin astuminen. Luulemme, että kaikki näkevät samat asiat, kaikki ajattelevat näkemästään samalla tavoin. Projektissa keskusteltiin kuvista, astutaan siis toisen maailmaan, joka edesauttaa noteeraamaan keskinäisen erilaisuutemme. Me reagoimme näkemäämme kukin omalla tavallamme ja mitä vanhemmaksi tulemme, sen voimakkaammin historiamme leimaa reaktiotamme. Vuoden 2011 Eduskuntavaalien jälkeisenä maanantaina painotan erilaisuuden ymmärtämistä ja taiteen ja luovuuden monimuotoista käyttämistä lasten arjessa entistä enemmän – jotta sivistysyhteiskuntamme tulevaisuudella olisi jotain toivoa.
Kaisa LipponenKuvataiteilija ja suomenruotsalais-etelä-savolais-karjalaisen tytön äiti
40 Fotografer – Klick – Klik – 40 valokuvaajaa
Jyväskylän kaupungin pääkirjaston lastenosasto 6.4. - 29.4.2011
Galleria Gloria, Monikulttuurikeskus Gloria 26.5. – 24.6.2011
Kauppakatu 18 C 35, avoinna arkisin 9 – 14
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
huhtikuu 2011
ylös
EPÄMÄÄRÄISYYDEN PUOLESTA!
Outoja ympyröitä pellossa
Taide ja sen määritteleminen on yksi kiistellyimmistä asioista länsimaisessa yhteiskunnassa. Samalla kun taiteen arvo ja rooli tuntuvat olevan päivänselviä, on tapahtunut rapautumista tiedon suhteen – kansalaiset eivät tiedä miksi taidetta pitää olla. Vuosikymmenten aikana ovat kasvaneet kansalaiset, joille taide tarkoittaa joko maisemamaalauksia soffan päällä, Sibeliusta levylautasella, Kiveä kirjahyllyssä tai taide on täysin yhdentekevää. Kuokkalan keskustassa luovuus näkyy monella tapaa. Nuoret sisustivat omaa tilaansa omilla taidoillaan, uusi kirkko ja viime elokuussa oli roskapönttöjä hautausmaana. Nuorten henkistä hyvinvointia parannetaan taiteesta tutuin tekniikoin. Luova toiminta näyttäytyy monimuotoisena, mutta onko se kaikki kuitenkaan taidetta ja tarvitseeko sen edes olla?
Minun makuni mukaan
Oma henkilökohtainen taidemaku on eri asia kuin taiteen tuntemuksen kautta syntyvä arvio sen laadusta. Oma maku on olemassa ja se on tosiaan oma, ei siitä tarvitse luopua, mutta sen on mahdollista kehittyä jos antaa. Usko muuttumattomaan synnyinlahjana saatuun taidemakuun on harha. Maku voi muuttua, se muuttuu tiedon kautta. Olen itse elävä esimerkki siitä, että nykykuvataidetta voi oppia ymmärtämään. Käsitetaide meni yli hilseen kun sellaiseen ensimmäisen kerran törmäsin, mutta tutustumisen myötä olen oppinut sitä ymmärtämään, niin kuin olen oppinut ymmärtämään minulle muitakin täysin vieraita asioita tässä maailmassa.
Luovuus on eri asia kuin taide
Luovuus ei ole taiteilijoiden yksinoikeus vaan jokaisen ihmisen ominaisuus. Se auttaa ratkaisemaan ongelmia, se on elintärkeää. Taiteessa luovuutta käytetään tietoisesti hyväksi. Taide on muutakin kuin henkilökohtaisia elämyksiä – sekä taiteen tekijälle että sen katsojalle. Tekeminen voi muuttua ammattimaiseksi kun oma nautinto ei ole ainoa motiivi. Lapsikin nauttii luovasta toiminnasta ja ajoittain tulokset ovat upeita, mutta oleellisen, eli tekemisen ilon, sivutuote. Ammatikseen taidetta tuottava tekee valtavan määrän valintoja ennen kuin päätyy konkreettiseen lopputulokseen. Elämme myös taiteessa ylituotannon ja huonon laadun aikaa. Laatu tässä yhteydessä tarkoittaa hyvän idean ja teknisen osaamisen kohtaamista.
Taide on yksi luovuuden tietoisesti tuotettu ilmentymä
Luovuutta ja taiteen eri tekniikoita voi kuka tahansa hyödyntää miten tahansa. Kukaan ei omista taidetta tai sen tekniikoita. Tekniikoita käyttämällä ei kuitenkaan välttämättä synny taideteoksia. Syntyy paljon luovia tekoja ja teoksia, jotka ovat myös tärkeitä. Tällöin kyse ei ole varsinaisesti taiteesta vaan esimerkiksi sosiokulttuurisesta innostamisesta. Eri taidetekniikat mahdollistavat erilaisen tuotteistamisen. Kirja painetaan lukemattomiksi kappaleiksi, musiikki taltioidaan äänitteeksi, grafiikkaa ja valokuvia vedostetaan sarjoissa. Performanssia ei voi myydä kuin hetkenä, ympäristötaideteos voi kadota, sarjatuotantoon niistä ei ole. Tuotteistamisen lait eivät siis sovellu kaikkeen taiteeseen. Ja ennen kaikkea, luovuus on ehdottomasti vapaana tuottavinta. Liika tarkoitushakuisuus estää todellisia keksintöjä ja oivalluksia syntymästä.
Välitilassa syntyy/H1>
Yhteiskuntamme tarvitsee uskallusta olla välitilassa joidenkin asioiden suhteen. Taide on sellainen asia – sitä ei voi tyhjentävästi selittää vaikkakin siitä voi poimia taidehistoriallisia jatkumoja, voi avata käsitteitä, voi käydä keskustelua taiteen roolista yhteiskunnassamme. Taiteen tyhjentävä määrittely on vastoin luovuuden luonnetta. Mielikuvituksen maailma on vapaa fysiikan ja talouden laeista. Siksi ammattimainen luovuuden käyttö on hyvä väline yhteiskuntamme ongelmien ratkomiseen.
Kaisa Lipponen
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
maaliskuu 2011
ylös
Valon ihme
Valon ihme
Täällä me elämme ihmeellisen luonnonvalon keskellä. Miksi auringon loputtomasti hohkaama valo on vaikea vangita valaisemaan pimeää aikaa? Aurinkoenergia on energialähde, jonka käyttöönotossa helpoin tapa on olla sen äärellä silloin kuin sitä saa taivaan täydeltä.
Jyväskylä on nimennyt itsensä viime vuosina valon kaupungiksi. Tässä tapauksessa tarkoitetaan keinovaloa ja hanke on valtava. Kuokkalassa hanke näkyy erityisesti rantaraitin ja sillan valaistuksessa. Taide ja kulttuuri on otettu yhdeksi ohjenuoraksi Valon kaupungin manttelia viritellessä, mutta miten se valo muuten? Onko valolla kaupungissa muuta funktiota kuin saada asiat näkyväksi silloin kuin aurinko on muilla mailla? Valon kaupunki Jyväskylä oli vähentänyt vuoteen 2002 mennessä kaupungin ulkovalaistuksen sähkönkulutuksesta 10 % ja tavoitteena on jopa yhteensä 20 % vähennys suhteessa 1998 vuoden tasoon. Taloudellisen säästön lisäksi motiivina kerrotaan olevan ympäristön suojelu eli mitä vähemmän sähköä kuluttaa, sen ympäristöystävällisempää toiminta on.
Suomessa keinovalaistus on pakon sanelemaa, jo turvallisuus itsessään näillä ihmis- ja automäärillä pakottaa valaisemaan yötä ja talvella myös päivää. Onneksi vastapainoksi kesällä näkee ja hyvin. Mutta voisiko valaisu kunnioittaa luontoa myös jättämällä valaisematta? Yleisessä tiedossa on keinovalaistuksen aiheuttamat ongelmat luonnon kiertokulussa. Sain ihmeekseni tietää, että kaupungin voi valaista myös niin, että tähdet näkyvät. Kannatan! Ilmainen teatteri. Mielelläni ottaisin sellaisen takapihalleni kuun lailla liikenneympyrää valaisevan heijastusvalon sijaan tai mielelläni katselisin linnunrataa Kuokkalan torilla tai keskustan kompassilla. Toki Kuokkalan alueella on tähtitaivas ulottuvilla, väljyyttä löytyy.
Auringon ja tulen korvike
Kaupungit joutuvat muutamaan otteeseen uusimaan valaistustaan uusien EU-säännösten mukaan seuraavien vuosien aikana ja se aiheuttaa lisäkuluja. EU-kansalaiset sen sijaan ovat kauhuissaan hehkulamppujen kiellosta ja hamstraavat niitä. Ennen muinoin se oli tuli joka valaisi eri muodoissa. Tällä mittakaavalla tulella valaisu olisi kai jo itsemurhaa. Hehkuvaloksi sanotaan hehkulampun, auringon, tähtien ja tulenliekin valoa. Onko vahva tunneside ihmisen ja hehkulampun välillä sittenkin perusteltua? Tulen ja auringon kaltainen keinovalo luo alkukantaisen turvallisuudentunteen. Hehkulampun poistoa perustellaan energian säästöllä, mutta toisaalta kyseinen lamppu lämmittää ainakin täällä pohjolassa asuntoja samalla kun palaa.
On hienoa, että valoon ja sen ilmenemismuotoihin kiinnitetään huomiota. Ihminen on kekseliäs, mutta joskus tuntuu, että modernismi se vain pitää yhteiskuntaamme tiukassa otteessaan, kun usko uusiin ratkaisuihin ainoastaan tekniikan avulla on niin vahva. Voisiko luonnonvaloa ja sen puuttumista hyödyntää enemmän, antaa pimeyden rauhoittaa, jättää vähän vähemmälle ne vilkkuvat mainokset ja ihmetellä kuinka kuutamo aivan ilmaiseksi valaisee lumisen metsän.
Kaisa Lipponen
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
helmikuu 2011
ylös
Ilmapiiri
Suhteeseemme omaan asuinympäristöömme vaikuttaa sen ilmapiiri. Kodin paikka valitessa ilmapiiri on yksi merkittävä syy. Ilmapiiriin vaikuttavat muutkin aistittavat asiat eli mitä kuulemme, näemme, haistamme. Kodin ulkopuolella - talojen, katujen ja ihmisten keskellä on paljon aistejamme kutkuttavia tekijöitä, joista jotkin vaikuttavat meihin rauhoittavasti tai ahdistavasti. Upea talon ja järven välissä menee 4-kaistainen ohitustie tai kaatopaikan tuoksut tulvahtavat usein aurinkoterassille. Asukkaat toimivat ja viihtyvät eri tavoin yhteisessä ympäristössämme. Joillekin kaupunki autoineen ja vilkkuvine mainoksineen on kotoisaa. Toiselle ne taas edustavat levotonta, aisteja tukkivaa virtaa. Melu tutkitusti vaikuttaa meihin ikävästi, vaikka emme sitä enää tottuneena kuulisikaan. Katuvalot valvottavat luoden keinotekoisen päivän.
Maton alle ei mahdu loputtomasti tavaraa
Ilmipiiriin voi myös vaikuttaa. Ihmisten päätös toimia yhdessä, yhteiset toiveet ja sitoutuminen niihin tuo mukanaan ilmapiiriin, jota on ylläpidettävä. Hyvä henki ei synny itsestään, se lähtee uskalluksesta olla yhdessä myös riitatilanteissa ja halusta selvittää ne. Helppoa se ei ole ja siksi se usein jää tekemättä. Edellä mainittu pätee myös kaikkiin niihin ryhmiin joihin kuulumme kodin ulkopuolella. Vallanpitäjät eli vastuuhenkilöt luovat ilmapiirin rungon. Töissä ei ole mukavaa huonossa ilmapiirissä. Kansalaisfoorumi ei kanna hedelmää, jos tilaisuuden ilmapiiriin ei ole panostettu. Kotikulmilla huono ilmapiiri voi johtua kytevistä ristiriidoista. Oma käsitys asumisesta luullaan ainoaksi oikeaksi ja toista aletaan kytätä vaikka lumen luonnissa. Kun riita äityy yhden asian ympärille vuosikausiksi, ei pääsyä ulos tunnu olevan. Pahimmassa tapauksessa vastavuoroisuuden puuttuessa, et voi tehdä mitään. Sovun nimissä nieleskellään kiukku naapurin koirien pissiessä kerta toisensa jälkeen postilaatikollemme. Niin, on suuri riski elää yhteisössä, kun ei tiedä kuka naapuriksi ja työkaveriksi osuu.
Mitä jos Kuokkalan kirkko olisi keltaista vinyyliä?
Ilmapiiriin vaikuttavat myös materiaalit ympärillämme. Joskus oikea ilmapiiri syntyy nukkavierussa hylätyssä talossa, joskus siihen tarvitaan näkyvä panostus. Kaikkea ei tarvitsisi vuorata betonilla, myös kasvit voivat toimia jäsentäjinä ja jopa tilan rajaajina paremmin kuin rakennettu aita. Ilmapiiriin vaikuttavat siis myös muut näkyvät asiat kuten värit, valaistus ja mittakaava sekä kuinka niistä huolehditaan. Rakennusmateriaaleista betoni likaantuu päästöistä ikävän näköiseksi, mutta metalli ruostuu kauniisti patinoituen. Graniitti ei hievahdakaan satoihin vuosiin ja pinta näyttää edelleen eholta. Kaakelin kalmamaisuus korostuu talvella ja kevään pimeässä loskassa. Voimakkaat värit punamullasta ja muista maaväreistä taas kestävät hyvin sään vaihtelut ja sietävät saasteet. Useat kokevat puun lämpimänä materiaalina ja siksi kotoisana.
Hyvä kaupunginosan ilmapiiri pitää sisällään turvallisuuden tunteen ja että voi vaikuttaa helposti oman asuinympäristönsä asioihin. Pelon voi aistia ympäristössä ja se vaikuttaa kaikkiin, jotka joutuvat sen piirissä elämään. Olemme onneksi vielä pahimman pelon ilmapiiriin ulottumattomissa, mutta vaalikaamme turvallista ja hyvää ilmapiiriä Kuokkalassa myös vuonna 2011 ja siitä eteenpäin.
Kaisa Lipponen
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
joulukuu 2010
ylös
Ulkona ja sisällä Jyväskylässä
Jyväskylässä tilarintamalla tapahtuu kaikenaikaa sekä yllättäviä käänteitä että positiivisia uusia avauksia. Keskiviikkona 17.11. tehtiin historiaa avaamalla Killerin skeittiramppien viereen Jyväskylän ensimmäinen vapaa taideseinä tai kuten sitä mediassa kutsuttiin: graffitien harjoitteluseinä. Nyt kun seinä on rakennettu, on hyvä tarkastella mitä sen kautta tapahtuu ulkona – tunnelmat, asenteet ja mitä näkyy kadulla. Itse ehdottaisin heti kättelyssä toista seinää Salmirannan skeittihallin lähelle. Kaupungin katupäällikkö Tuula Smolander on viestittänyt selkeästi, että kuvia voi ehdottaa maalattaviksi julkisille paikoille. Vapaa taideseinä mahdollistaa kuvien luonnostelun oikeaan kokoon ja idean esittämisen. Seinää organisoineet nuoret ovat itse esittäneet vapaata seinää kaikille avoimeksi taideseinäksi. Sydäntä lämmittää vilpitön into ja halu tehdä ja jakaa luovuutta. Millä tahansa välineellä saa maalata, mutta teokset eivät ole pysyviä vaan seuraava saa maalata päälle.
Saako pysyä tässä tilassa?
Kuulemani mukaan yhteispalvelupiste poistuu Kuokkalan keskustasta vuoden lopussa ja jäljelle jää pienkirjasto, jälkkäri ja nuorisotila. Yhteispalvelupisteen sivulla asiasta ei ollut mainintaa.
Monikulttuurikeskus Gloria, jonka olemassaolo koskettaa monia kuokkalalaisia saa tietää tulevaisuudestaan joulukuun alussa. Nykyisissä tiloissaan keskus pysyy ensi kesäkuuhun saakka ja mukana kulkee kaikkialle Galleria Gloria. Vuoden viimeinen näyttely galleriassa on nenäinniemeläisen taiteilijan Olga De Vitte-Juutisen. Työtiloja Olga De Vitte-Juutinenkin kaipailee, kuten moni muukin ammattitaiteilija. Pieni edullinen tila kodin läheltä on vain lähes mahdoton löytää, jotta saisi tehdä ammatillista työtään.
Myös kansalaistoiminnan keskuksen tilojen kohtalo selviää aivan joulukuun alkupuolella. Rahastahan se on kiinni. Moni omista yhteistyökumppaneistani painii tilaongelman kanssa jatkuvasti ja se näkyy uupumuksena ja toivottomuuden tunteena. Kysymyksenä Tilapalvelulle, kumpi on parempi: Pysyvä, säännöllisesti alhaisempaa vuokraa maksava vuokralainen vai alati vaihtuva vuokralainen korkeammilla mutta epätasaisilla, jopa tilan ollessa tyhjänä olemattomilla vuokratuloilla?
Ilouutinen kaupungin puolelta on päätöksen tekeminen tilojen käytön kehittämisen suhteen liittyen juuri kaupunkilaisten vapaaehtois- ja yhdistystoimintaan. Edelleen kokoontumistiloista on huutava pula ja tähän ongelmaan haetaan uusia käytäntöjä, joiden avulla tilojen käyttöaste myös nousee. Linjaus on, että yhdistykset ja yhteisöt saisivat kokoontua alueellaan maksutta. Ehdotus on mennyt jo kaupungin hallituksessa läpi, mutta on täysin alkuvaiheessa käytännön puolella. Mutta jostain täytyy aloittaa ja alkuun on nyt päästy tilojen käytön helpottamiseksi ja kansalaistoiminnan konkreettiseksi tukemiseksi.
Pisteytetty koti
Ikäviä uutisia kuuluu Tuulenkylän ja Vastatuulen yhteisöasumisen suunnalta. Jyväskylän kaupungin vuokra-asunnot (JVA) hakee vapautusta myyntirajoitteista, jotka olisivat jatkuneet esim. Tuulenkylän kohdalla vielä ainakin kymmenen vuotta. Tuulenkylässä ja Vastatuulessa sijaitsevat vuokra-asunnot halutaan siis myydä pois. Kuinka käy yhteisöasumisen ja päätöksenteon kun kumppanina pöydässä on rahan perässä oleva yhtiö? Asukkaat vastustavat moista toimea, joka rikkoisi kymmenien vuosien aikana muodostunutta erittäin hyväksi koettua käytäntöä, jossa vuokralla asuvat ja omistajat ovat samalla viivalla osakaskokouksissa. Omaan asuinyhteisöön ja paikkaan sitoutuminen ei tunnu koskaan painavan vaakakupissa mitään.
Vuodesta 2010 kiittäen, ensi vuodelle uudet kujeet Kuokkalassa mielessä
Kaisa Lipponen
kuvataiteilija
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
marraskuu 2010
ylös
Kuka antaa viedä eikä vikise?
On havaittavissa suuria tunteita pientä ihmistä ihmetyttäviä ilmiöitä kohden, kuten tuleva kaupunkimme budjetti , homous ja kristinusko, koirat hautausmaalla ja kirjastojen lakkautus.
Ohops, taas muutama lähikirjasto päätyi lakkautusuhan alle. Eikä ole ensimmäinen kerta. Tämä astelema kuulemma toistuu tietyin väliajoin. Siellä joku pikkupiru säilyttää lakkautussuunnitelmaa pöytälaatikossaan ja heittää sen aina esille tietyin väliajoin.
Oikeus ja kohtuus sentään - Kuokkalan kirjastoa ei esitetä lakkautettavaksi, mutta kaupungin hallitus on päättäjänä viimeisenä jonossa. Voimmeko siis kuitenkaan iloita vielä? Onneksemme kulttuurilautakunnan päätös asiassa ohjaa juuri oikeaan suuntaan halutessaan kehittää kirjastoverkkoa ja huomioida sen sosiaalisen merkityksen yhteisöille. Juuri tämänkaltainen viesti kiiri asukkailta ja lautakunnan kokouksen pöytäkirjasta käy ilmi, että kansalaisten mielipiteellä oli asiaan vaikutusta. Niin sitä pitää! Vai pidimmekö? Osa joukosta onneksi pitää niin kovaa ääntä, että passiivinen massa pääsee provikoille. Jos suomalaiset tosissaan äänestäisivät ei kirjastoille, kirjastot pitäisi hätätoimenpiteenä säilyttää.
Valta vie
Elämme kansalaisyhteiskunnassamme. Ei ole kauan siitä, kun joukolla tässä maassa huudettiin, että ihan itse haluamme päättää omista asioistamme ja olla tasavertaisia keskenämme ja muiden kanssa. Demokratiaa siis pöytään ja kaikki on hyvin.
Jyväskylän kaupunki hoitaa velvollisuutensa ja tiedottaa asukkailleen erilaisista kansalais-, kuntalais- ja asukastilaisuuksista. Miksi suurempi määrä kaupunkimme asukkaita ei käy näissä heille varta vasten järjestetyissä tilaisuuksissa? Tämä julkishallinnon ja asukkaiden välinen kommunikaatiokuilu on mietityttänyt minua jo vuosia ja olen yrittänyt löytää siihen otetta, jonka kautta voisin etsiä ratkaisua.
Usein tuntuu, ettei virkaihminen olekaan enää kuntalainen ja unohtaa kuka on hänen työnantajansa. Tasavertaisuus alkaa ontua mitä korkeamman pystin on kouriinsa saanut kahmittua. Osa joukosta käyttäytyy aivan kuin yhteiskuntamme velvollisuudet eivät koskisi heitä lainkaan, he valitsevat valinnanvapaudessaan välinpitämättömyyden.
Mitä me siellä asukastilaisuudessa oikeastaan voimme tänä päivänä enää tehdä?
Syytä osallistujakatoon tuntuu löytyvän siis molemmista osapuolista – asukkaista, jotka eivät tiedosta vastuutaan osallistua yhteisönsä vaikeiden päätösten tekemiseen. Toisaalta kaupunki itse hoitaa tilaisuuksien tiedottamisen niin niukasti, että helposti menee ahkeraltakin seuraajalta ohi. Juuri kaikkia kaupunkilaisia koskevista tilaisuuksista pitäisi toitottaa suurella torvella, houkuttelevilla väreillä ja hyvällä hengellä. Se olisi kutsu yhteiseen tilaisuuteen, jossa oikeasti halutaan kuulla, eikä vain noudateta ohjesääntöä. Yksi ehdotukseni liittyy myös paikan ja asetelman muutokseen.
Usein kokoontumispaikka on kuollut, liian suuri paikka, jossa asetelma me ja te korostuu vahvasti.
Tilaisuuksien asetelmakulttuuria ja tunnelmaa muuttamalla kohtaaminen itsessään helpottuu ja kommunikointi sen myötä. Myös päättäjien ja virkaihmisten ylikohtelias hengetön kysymyksiin vastaaminen on asukkaiden aliarviointia ja johtaa siistiin pokkurointiin, jonka jälkeen se ”oikea” näkemys kirotaan nurkan takana vierustoverille.
Julkinen palvelu ja ikuinen lama
Kun tämä maa eli edellistä nousukauttaan, ei alas ajettu julkinen palvelu parantunut lainkaan. Resurssipula oli edelleen läsnä ja palveluita minimoitiin niin pieneksi kuin suinkin, aivan kuin lama olisi jatkunut. Sitten tuli tämä taantuma ja mukamas siitä vähästä mihin julkinen palvelu jyrättiin nousukauden aikaan, pitäisi vielä nipistää. Annammeko talouden jumalaisen keinahtelun ohjata kansalaistemme arkea kuin hirttonarun varressa? Meillä on jotain hyvää saatu aikaan suurella vaivalla, nyt annamme kasketut pellot kasvaa koivikkoa.
Kirjastoihimme liittyvät ratkaisut ovat kompromissi ja toki Kuokkalan kirjaston tilanne on nykyiselläänkin jo huono. Mutta, koska sitä ei todennäköisesti lakkauteta, voimme me kaupunkilaiset nyt toimia kirjastojemme hyväksi. Voimme edelleen vaikuttaa mitä sivistyksellemme ja tasavertaisuudellemme tapahtuu tässä kaupungissa!
Kaisa Lipponen
Kuvataiteilija
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
Lokakuu 2010
ylös
Mukavuuden rajoilla
Sana muotoilu mielletään usein joksikin rahallisesti arvokkaaksi, etäiseksi arjesta.
Päinvastoin muotoilu on vääjäämätön osa arkeamme, se on kaikessa ympärillämme,
esineissä mitä käytämme. Vierailin Alvar Aalto -säätiön järjestämässä
muotoiluseminaarissa elokuussa ja selvästi suunta on sama kuin arkkitehtuurissakin:
Palataan inhimillisyyden ja luovuuden juurille. Aika ajoin täytyy pysähtyä, katsoa
missä mennään ja purkaa turha pois. Mielestäni myös nykyinen yhteiskuntamme on siinä
tilanteessa, että on astuttava askel etäälle, tarkasteltava syitä ja seurauksia.
On uskallettava poistaa osa, joka ei enää sovi yhtälöön - sekin jota joskus
tarvittiin kipeästi. Rakenteita on uudistettava, tekemisen muotoa tarkistettava.
Usein tarkastelua vastustavat ne, joilla on mukava asema ja elämä löytänyt uomansa
nykyisen järjestelmän sisällä. Muutos järjestelmässä ja sen arvomaailmassa,
toisi muutoksen myös omaan elämään.
Muotoilu ja arkkitehtuuri tuntuvat nyt olevan sinä tilanteessa, jossa muodostuneita
instituutioita ja kriteereitä tarkastellaan etäältä ja asetetaan tunne ja luova
kekseliäisyys etusijalle. Yksi merkittävä painopiste on eettisyys eli muotoilun
ja arkkitehtuurin suhde ihmisen ja luonnon hyvinvointiin. Käytännössä se tarkoittaa
esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja niin sanotuissa kolmansissa valtioissa ja
luontoystävällisten materiaalien kehittämistä muovin tilalle. Mikseivät insinöörit
ja muotoilijat kaikenlaisten viihde-elektoriniikka vempaimien sijaan kehitä
esimerkiksi laitetta, jolla kehitysmaissa likaisen veden saisi käyttöön tai
merivedestä saisi juomavettä. Itse en kykene mihinkään edellä mainitun kaltaiseen
mullistavaan keksintöön. Ilokseni sain muotoiluseminaarissa kuulla pienestä
laitteesta nimeltään Lifestraw, jonka avulla ihminen voi juoda puhdasta vettä
likaisesta lammikosta. Toinen veteen liittyvä tuote oli Waterdrum, jonka avulla
veden kuljettaminen kaukaisesta vesipaikasta helpottui. Molemmat tuotteet on
tehty välittömään tarpeeseen, mutta niiden hinta on usein niin korkea, että
tuotanto on pientä ja tarvitsijoilla ei ole varaa hankkia niitä. Onko muotoilu
siis liian kallista?
Uuden kehittäminen on mielenkiintoinen prosessi. Siinä tarvitaan luovuutta,
mutta myös materiaalin tuntemusta ja sen soveltamista. Muotoilija tekee usein
yhteistyötä tuotteen toteuttajan kanssa. Yhteinen keksintö voi myös syntyä
vuosisatojen kehitystyön kautta. Suomessakin oltiin valmiita hylkäämään kauan
käytännön kehitystyössä hyväksi muotoutunut puutalorakentamisen perinne.
Homeongelmat ovat nyt käsissämme, koska olimme malttamattomia. Meillä on pitkällä
aikavälillä käytössä testattu puutalorakentamisen malli, jossa sähköä ei tarvita
hoitamaan mm. ilmastointia. Nyt pitäisikin ratkaista, kuinka aikanamme kodin sisään
tulleet suihku ja muut vesitilat istuvat sähköttömään ja itseään hoitavaan perinteiseen
puutaloon. Ilmaista pakkassäätä talvisin käyttävä jääkaappikin olisi ihan näppärä.
Aalto -muotoiluseminaarissa Hans Maier-Aichen esitteli oppilaidensa töitä, joista
eräs oli aivan äärimmäisen epämukavan näköinen toimistotuoli. Tuolin idean mukaan
epämukavuus pakottaa ihmisen nousemaan aika ajoin ylös ja jaloittelemaan.
Tekniikka & Talous -lehdessä taas kerrottiin miehistä, jotka suunnittelivat
liikenteen melun resonointia hyväksi käyttävän ääniteoksen. Teos poisti häiritsevän
ja stressaavan melun ja ihmiset pystyivät viettämään aikaa ruuhkaisenkin tien
varressa ilman äänihaittoja. Aluksi teos oli minusta upea idea. Mutta nyt ennemminkin
toivon, että se melu ja saaste ei muuttuisi näkymättömäksi, jotta ihmisillä pysyisi
mielessä autojen ja runsaan liikenteen vaikutus moniin asioihin. Melu, saasteet,
teiden rakentaminen, onnettomuudet jne. Toisin sanoen, mukavuuden sijaan, jotkin
asiat kannattaisikin ehkä olla epämukavia.
"Muotoilija ei pelkästään ratkaise arjen ongelmia vaan myös luo ongelmia
kyseenalaistamalla totutut rutiinit."
Hans Maier-Aichen
Kaisa Lipponen, kuvataiteilija
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
Syyskuu 2010
ylös
Kiitoksia vapaaehtoistyölle
Vapaaehtoisuus asioissa on joillekin itsestäänselvyys, joillekin mahdottomuus ja
joillekin periaatteellinen ei. Vapaaehtoisuus on välttämättömyys, jos haluamme
yhteiskuntamme hyvän hengen ja luottamuksen toisten tukeen hädän hetkellä säilyvän.
Suuret positiiviset muutokset esimerkiksi luontomme suojelemisessa ovat lähteneet
liikkeelle ja toteutuneet ihmisten vapaaehtoistyönä. Tuloksena on puhdas Jyväsjärvi
ja Päijänne. Kiitän kaikkia niitä jotka vuosikymmeniä tekivät ja edelleen vuosikymmeniä
tekevät vapaaehtoistyötä puhtaan luontomme hyväksi.
Vapaaehtoistyötä voi tehdä omalla tavallaan omalla ajallaan, vaikka keräämällä roskia
kun kävelyttää koiraa tai auttamalla naapuria. Jyväskylässä järjestäytyneen
vapaaehtoistyön eli pitkälti yhdistystoiminnan huolen aiheena on ollut tilanpuute
ja varainhankinnan monimutkaisuus. Esimerkiksi asukasyhdistyksiä on rasitettu
avustushakemusten yhteydessä liiallisella paperisodalla pienenkin summan ollessa kyseessä.
Nähdäkseni tästä käytännöstä ollaan nyt pyrkimässä pois, ainakin Jyväskylän kaupungin
hakuprosessissa. Hienoa, aktiivisia kaupunkilaisia on ehdottomasti tuettava ja
mahdollistettava vapaaehtoistyön jatkuvuus ja työrauha.
Miksi ei?
Olen kohdannut useita yhdistyksiä eri toimintamuodoissa ja yksi ongelma tuntuu
olevan yhteinen: Kuinka saada lisää vapaaehtoisia mukaan. Asukasyhdistyksille
soisin runsaasti lisää asukkaita mukaan toimintaan, jotta omaan asuinalueeseen
liittyvät ideat ja toiveet pääsisivät esille ja mahdollisesti toteutuisivat.
Estääkö se paljon puhuttu liian kiireinen työtahti ihmisiä jaksamasta työnjälkeistä
toimintaa? Moni asiakaspalvelutyössä toimiva kertoo, että työpäivän jälkeen ei
kaipaa enää muiden ihmisten seuraa, vain yksin oloa. Haluan siis sitäkin enemmän
kiittää Kuokkalan asukasyhdistystä tästä lehdestä, jota he jaksavat julkaista.
Tekisinkö ilmaiseksi töitä muille?
Vapaaehtoistyö voikin yllättäen olla tie työllistymiseen. Juuri tätä puolta
vapaaehtoistyössä pitäisi kehittää julkisen palvelun puolella. Vapaaehtoistyön
kautta voidaan myös niille asukkaille tarjota mahdollisuus palata työelämään,
joille kynnys terveydellisistä syistä on liian korkea. Vapaaehtoistyössä voi
edetä pienin työmäärin, kokeilla erilaisia tehtäviä ja työyhteisöjä. Maailmalla
on malleja, joissa pitkäaikaistyöttömät tekevät vapaaehtoistyötä museoissa. Museo
kouluttaa heitä esimerkiksi oppaiksi. Työttömät eivät menetä työttömyysturvaansa
vapaaehtoistyön johdosta. Vastineeksi työtön saa työyhteisön, mahdollisuuden
uuden ammatillisen suunnan löytämiseen, todistuksen tekemästään työstä ja uskoa
omaan osaamiseensa.
Toivoisin juuri pitkäaikaistyöttömien ja mielenterveyspotilaiden pääsevän
vapaaehtoistyöhön kulttuurin pariin. Taiteilijat ja taideammattilaiset tekevät
paljon vapaaehtoistyötä. Hyvin usein eri alan taiteilijat ovat mukana aloittamassa
uusia yhteiskuntaan positiivisesti vaikuttavia muutoksia tai kehittämässä uusia
toimintatapoja. Kiitän kaikkia taiteilijoita heidän tekemästään työstä. Tällä
hetkellä taiteelta ja kulttuurilta toivotaan tervehdyttävää vaikutusta alati
sairastavaan yhteiskuntaamme. Toivokaamme että ratkaisu löytyy.
Kaisa Lipponen
vapaaehtoistyöntekijä
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuokkanen -asukaslehti
Elokuu 2010
ylös
Taide gallerioista ja museoista Kuokkalaan
Toteutan ympäristötaideteoksen Kuokkalan keskustassa sijaitsevalle tyhjälle
tontille uuden kirkon ja sosiaaliaseman väliin. Teoksen materiaalina on Jyväskylän
kaupungin keväällä käytöstä poistamat jäteastiat. Haluan käyttää urbaaniin
kulttuuriympäristöön ja arkeen liittyvää materiaalia. Jäteastiat ovat minulla
lainassa ja teos on pystyssä kuukauden verran. Sitten se puretaan ja jäteastiat
lähtevät kierrätykseen. Teoksen toteutuksesta on sovittu sekä tonttia hallinnoivan
tahon (kaupunki) että Kuokkalan alueseurakunnan kanssa.
Ympäristötaide on taidetekniikkana saanut alkunsa 1960- ja 70-luvuilla yhtenä
tavoitteenaan siirtyä ulos museoista ja gallerioista. Tänä päivänä ympäristötaiteella
on monia muotoja, taustalla erilaisia tavoitteita ja filosofioita, mutta edelleen
yksi tärkeimmistä kriteereistä mikä erottaa ympäristötaideteoksen veistoksesta on
sen suhde ympäristöönsä. Toisin sanoen ympäristötaideteos toteutetaan juuri tiettyyn
paikkaan, joka toimii lähtökohtana teoksen idealle, materiaaleille ja ulkomuodolle.
Ympäristötaideteos voi olla pysyvä tai väliaikainen.
Tuleva teos nimeltään "Hautausmaa" kertoo yhteiskunnastamme. Valitsen teokseen
kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat jäteastiat, kaikkein potkituimmat ja sotketuimmat.
Käännän katsettani niihin kansalaisiin joille kasaantuu aivan liikaa potkuja ja
sotkuja elämän varrelle. Haluan myös korostaa, että nämä arjen jäteastiat ovat
meidän yhteistä omaisuuttamme. Niiden tarkoitus on pitää luontomme ja
asuinympäristömme puhtaana. Tavoitteenani ei ole moralisoida roskaajia ja
sotkijoita - vaan ennemminkin kysyä: "Mikä saa ihmisen välittämään omasta
asuinympäristöstään ja sen asukkaista ja mikä vihamaan?"
Työskentelen kuvataiteen ammattilaisena poliittisen taiteen saralla. Poliittinen ja
kantaaottava taide on yksi tapa reagoida yhteiskuntamme epäkohtiin. Myös rauhoittavalla
taiteella on tärkeä tehtävä. Omat teokseni ovat raadollisempaa kauneutta, jonka kautta
yritän viestittää niiden puolesta ja niiden tuntoja, joita ei aina kuunnella.
12.7.2010 Kuvataiteilija Kaisa Lipponen
Teoksen toteutusta on tukenut Jyväskylän kaupunki, Ympäristötaiteen säätiö,
Keski-Suomen taidetoimikunta ja Keski-Suomen kulttuurirahasto.
"Ympäristötaide on rakennettuun kulttuuriympäristöön tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta.
Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Ympäristötaiteeksi
voidaan sanoa myös ekologisia asioita käsittelevää taidetta." Suomen Wikipedia
Teoksen avajaistilaisuus 13.8.2010 klo 17 - 19. Kahvitarjoilua ja teoksen esittelyä.
Avoin maksuton tilaisuus. Sijainti Kuokkalan kirkon viereisellä tontilla Kuokkalan keskustassa.
Sateen varalta sijainti saattaa siirtyä lähietäisyydelle sisätiloihin. TERVETULOA!
Hautausmaa ympäristötaideteos on esillä 13.8. - 15.9.2010 Kuokkalassa.
Tiedustelut: info@hyveenorja.net
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
ylös
info@hyveenorja.net
Jyväskylä on nimennyt itsensä viime vuosina valon kaupungiksi. Tässä tapauksessa tarkoitetaan keinovaloa ja hanke on valtava. Kuokkalassa hanke näkyy erityisesti rantaraitin ja sillan valaistuksessa. Taide ja kulttuuri on otettu yhdeksi ohjenuoraksi Valon kaupungin manttelia viritellessä, mutta miten se valo muuten? Onko valolla kaupungissa muuta funktiota kuin saada asiat näkyväksi silloin kuin aurinko on muilla mailla? Valon kaupunki Jyväskylä oli vähentänyt vuoteen 2002 mennessä kaupungin ulkovalaistuksen sähkönkulutuksesta 10 % ja tavoitteena on jopa yhteensä 20 % vähennys suhteessa 1998 vuoden tasoon. Taloudellisen säästön lisäksi motiivina kerrotaan olevan ympäristön suojelu eli mitä vähemmän sähköä kuluttaa, sen ympäristöystävällisempää toiminta on.
Suomessa keinovalaistus on pakon sanelemaa, jo turvallisuus itsessään näillä ihmis- ja automäärillä pakottaa valaisemaan yötä ja talvella myös päivää. Onneksi vastapainoksi kesällä näkee ja hyvin. Mutta voisiko valaisu kunnioittaa luontoa myös jättämällä valaisematta? Yleisessä tiedossa on keinovalaistuksen aiheuttamat ongelmat luonnon kiertokulussa. Sain ihmeekseni tietää, että kaupungin voi valaista myös niin, että tähdet näkyvät. Kannatan! Ilmainen teatteri. Mielelläni ottaisin sellaisen takapihalleni kuun lailla liikenneympyrää valaisevan heijastusvalon sijaan tai mielelläni katselisin linnunrataa Kuokkalan torilla tai keskustan kompassilla. Toki Kuokkalan alueella on tähtitaivas ulottuvilla, väljyyttä löytyy.
On hienoa, että valoon ja sen ilmenemismuotoihin kiinnitetään huomiota. Ihminen on kekseliäs, mutta joskus tuntuu, että modernismi se vain pitää yhteiskuntaamme tiukassa otteessaan, kun usko uusiin ratkaisuihin ainoastaan tekniikan avulla on niin vahva. Voisiko luonnonvaloa ja sen puuttumista hyödyntää enemmän, antaa pimeyden rauhoittaa, jättää vähän vähemmälle ne vilkkuvat mainokset ja ihmetellä kuinka kuutamo aivan ilmaiseksi valaisee lumisen metsän.
Hyvä kaupunginosan ilmapiiri pitää sisällään turvallisuuden tunteen ja että voi vaikuttaa helposti oman asuinympäristönsä asioihin. Pelon voi aistia ympäristössä ja se vaikuttaa kaikkiin, jotka joutuvat sen piirissä elämään. Olemme onneksi vielä pahimman pelon ilmapiiriin ulottumattomissa, mutta vaalikaamme turvallista ja hyvää ilmapiiriä Kuokkalassa myös vuonna 2011 ja siitä eteenpäin.
Muotoilu ja arkkitehtuuri tuntuvat nyt olevan sinä tilanteessa, jossa muodostuneita instituutioita ja kriteereitä tarkastellaan etäältä ja asetetaan tunne ja luova kekseliäisyys etusijalle. Yksi merkittävä painopiste on eettisyys eli muotoilun ja arkkitehtuurin suhde ihmisen ja luonnon hyvinvointiin. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi yhteisöllisiä projekteja niin sanotuissa kolmansissa valtioissa ja luontoystävällisten materiaalien kehittämistä muovin tilalle. Mikseivät insinöörit ja muotoilijat kaikenlaisten viihde-elektoriniikka vempaimien sijaan kehitä esimerkiksi laitetta, jolla kehitysmaissa likaisen veden saisi käyttöön tai merivedestä saisi juomavettä. Itse en kykene mihinkään edellä mainitun kaltaiseen mullistavaan keksintöön. Ilokseni sain muotoiluseminaarissa kuulla pienestä laitteesta nimeltään Lifestraw, jonka avulla ihminen voi juoda puhdasta vettä likaisesta lammikosta. Toinen veteen liittyvä tuote oli Waterdrum, jonka avulla veden kuljettaminen kaukaisesta vesipaikasta helpottui. Molemmat tuotteet on tehty välittömään tarpeeseen, mutta niiden hinta on usein niin korkea, että tuotanto on pientä ja tarvitsijoilla ei ole varaa hankkia niitä. Onko muotoilu siis liian kallista?
Uuden kehittäminen on mielenkiintoinen prosessi. Siinä tarvitaan luovuutta, mutta myös materiaalin tuntemusta ja sen soveltamista. Muotoilija tekee usein yhteistyötä tuotteen toteuttajan kanssa. Yhteinen keksintö voi myös syntyä vuosisatojen kehitystyön kautta. Suomessakin oltiin valmiita hylkäämään kauan käytännön kehitystyössä hyväksi muotoutunut puutalorakentamisen perinne. Homeongelmat ovat nyt käsissämme, koska olimme malttamattomia. Meillä on pitkällä aikavälillä käytössä testattu puutalorakentamisen malli, jossa sähköä ei tarvita hoitamaan mm. ilmastointia. Nyt pitäisikin ratkaista, kuinka aikanamme kodin sisään tulleet suihku ja muut vesitilat istuvat sähköttömään ja itseään hoitavaan perinteiseen puutaloon. Ilmaista pakkassäätä talvisin käyttävä jääkaappikin olisi ihan näppärä.
Aalto -muotoiluseminaarissa Hans Maier-Aichen esitteli oppilaidensa töitä, joista eräs oli aivan äärimmäisen epämukavan näköinen toimistotuoli. Tuolin idean mukaan epämukavuus pakottaa ihmisen nousemaan aika ajoin ylös ja jaloittelemaan. Tekniikka & Talous -lehdessä taas kerrottiin miehistä, jotka suunnittelivat liikenteen melun resonointia hyväksi käyttävän ääniteoksen. Teos poisti häiritsevän ja stressaavan melun ja ihmiset pystyivät viettämään aikaa ruuhkaisenkin tien varressa ilman äänihaittoja. Aluksi teos oli minusta upea idea. Mutta nyt ennemminkin toivon, että se melu ja saaste ei muuttuisi näkymättömäksi, jotta ihmisillä pysyisi mielessä autojen ja runsaan liikenteen vaikutus moniin asioihin. Melu, saasteet, teiden rakentaminen, onnettomuudet jne. Toisin sanoen, mukavuuden sijaan, jotkin asiat kannattaisikin ehkä olla epämukavia.
"Muotoilija ei pelkästään ratkaise arjen ongelmia vaan myös luo ongelmia kyseenalaistamalla totutut rutiinit." Hans Maier-Aichen
Vapaaehtoistyötä voi tehdä omalla tavallaan omalla ajallaan, vaikka keräämällä roskia kun kävelyttää koiraa tai auttamalla naapuria. Jyväskylässä järjestäytyneen vapaaehtoistyön eli pitkälti yhdistystoiminnan huolen aiheena on ollut tilanpuute ja varainhankinnan monimutkaisuus. Esimerkiksi asukasyhdistyksiä on rasitettu avustushakemusten yhteydessä liiallisella paperisodalla pienenkin summan ollessa kyseessä. Nähdäkseni tästä käytännöstä ollaan nyt pyrkimässä pois, ainakin Jyväskylän kaupungin hakuprosessissa. Hienoa, aktiivisia kaupunkilaisia on ehdottomasti tuettava ja mahdollistettava vapaaehtoistyön jatkuvuus ja työrauha.
Miksi ei?
Olen kohdannut useita yhdistyksiä eri toimintamuodoissa ja yksi ongelma tuntuu olevan yhteinen: Kuinka saada lisää vapaaehtoisia mukaan. Asukasyhdistyksille soisin runsaasti lisää asukkaita mukaan toimintaan, jotta omaan asuinalueeseen liittyvät ideat ja toiveet pääsisivät esille ja mahdollisesti toteutuisivat. Estääkö se paljon puhuttu liian kiireinen työtahti ihmisiä jaksamasta työnjälkeistä toimintaa? Moni asiakaspalvelutyössä toimiva kertoo, että työpäivän jälkeen ei kaipaa enää muiden ihmisten seuraa, vain yksin oloa. Haluan siis sitäkin enemmän kiittää Kuokkalan asukasyhdistystä tästä lehdestä, jota he jaksavat julkaista.
Tekisinkö ilmaiseksi töitä muille?
Vapaaehtoistyö voikin yllättäen olla tie työllistymiseen. Juuri tätä puolta vapaaehtoistyössä pitäisi kehittää julkisen palvelun puolella. Vapaaehtoistyön kautta voidaan myös niille asukkaille tarjota mahdollisuus palata työelämään, joille kynnys terveydellisistä syistä on liian korkea. Vapaaehtoistyössä voi edetä pienin työmäärin, kokeilla erilaisia tehtäviä ja työyhteisöjä. Maailmalla on malleja, joissa pitkäaikaistyöttömät tekevät vapaaehtoistyötä museoissa. Museo kouluttaa heitä esimerkiksi oppaiksi. Työttömät eivät menetä työttömyysturvaansa vapaaehtoistyön johdosta. Vastineeksi työtön saa työyhteisön, mahdollisuuden uuden ammatillisen suunnan löytämiseen, todistuksen tekemästään työstä ja uskoa omaan osaamiseensa.
Toivoisin juuri pitkäaikaistyöttömien ja mielenterveyspotilaiden pääsevän vapaaehtoistyöhön kulttuurin pariin. Taiteilijat ja taideammattilaiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä. Hyvin usein eri alan taiteilijat ovat mukana aloittamassa uusia yhteiskuntaan positiivisesti vaikuttavia muutoksia tai kehittämässä uusia toimintatapoja. Kiitän kaikkia taiteilijoita heidän tekemästään työstä. Tällä hetkellä taiteelta ja kulttuurilta toivotaan tervehdyttävää vaikutusta alati sairastavaan yhteiskuntaamme. Toivokaamme että ratkaisu löytyy.
Ympäristötaide on taidetekniikkana saanut alkunsa 1960- ja 70-luvuilla yhtenä tavoitteenaan siirtyä ulos museoista ja gallerioista. Tänä päivänä ympäristötaiteella on monia muotoja, taustalla erilaisia tavoitteita ja filosofioita, mutta edelleen yksi tärkeimmistä kriteereistä mikä erottaa ympäristötaideteoksen veistoksesta on sen suhde ympäristöönsä. Toisin sanoen ympäristötaideteos toteutetaan juuri tiettyyn paikkaan, joka toimii lähtökohtana teoksen idealle, materiaaleille ja ulkomuodolle. Ympäristötaideteos voi olla pysyvä tai väliaikainen.
Tuleva teos nimeltään "Hautausmaa" kertoo yhteiskunnastamme. Valitsen teokseen kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat jäteastiat, kaikkein potkituimmat ja sotketuimmat. Käännän katsettani niihin kansalaisiin joille kasaantuu aivan liikaa potkuja ja sotkuja elämän varrelle. Haluan myös korostaa, että nämä arjen jäteastiat ovat meidän yhteistä omaisuuttamme. Niiden tarkoitus on pitää luontomme ja asuinympäristömme puhtaana. Tavoitteenani ei ole moralisoida roskaajia ja sotkijoita - vaan ennemminkin kysyä: "Mikä saa ihmisen välittämään omasta asuinympäristöstään ja sen asukkaista ja mikä vihamaan?"
Työskentelen kuvataiteen ammattilaisena poliittisen taiteen saralla. Poliittinen ja kantaaottava taide on yksi tapa reagoida yhteiskuntamme epäkohtiin. Myös rauhoittavalla taiteella on tärkeä tehtävä. Omat teokseni ovat raadollisempaa kauneutta, jonka kautta yritän viestittää niiden puolesta ja niiden tuntoja, joita ei aina kuunnella. 12.7.2010 Kuvataiteilija Kaisa Lipponen
Teoksen toteutusta on tukenut Jyväskylän kaupunki, Ympäristötaiteen säätiö, Keski-Suomen taidetoimikunta ja Keski-Suomen kulttuurirahasto.
"Ympäristötaide on rakennettuun kulttuuriympäristöön tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi. Ympäristötaiteeksi voidaan sanoa myös ekologisia asioita käsittelevää taidetta." Suomen Wikipedia
Teoksen avajaistilaisuus 13.8.2010 klo 17 - 19. Kahvitarjoilua ja teoksen esittelyä. Avoin maksuton tilaisuus. Sijainti Kuokkalan kirkon viereisellä tontilla Kuokkalan keskustassa. Sateen varalta sijainti saattaa siirtyä lähietäisyydelle sisätiloihin. TERVETULOA!
Hautausmaa ympäristötaideteos on esillä 13.8. - 15.9.2010 Kuokkalassa. Tiedustelut: info@hyveenorja.net
COPYRIGHT
Näillä kotisivuilla esitelty kuva-ja tekstimateriaali kuuluu tekijänoikeuden piiriin ja sen julkaiseminen,
muuntelu, välittäminen, kopiointi tai vastaava tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ehdottomasti kielletty ilman tekijän lupaa.
You may not modify, publish, transmit, create derivative works
or in any way exploit any of the copyrighted material placed on this home page
© KAISA LIPPONEN