ajassa
← takaisin
Ote tekstistä: Epäkaupungista urbaaniparatiisista -näyttely
Kaisa Lipponen 2007
Suomessa on pitkiä aikoja kasvusto poissa, lunta, kaupungissa loskaa, paljaat puunrungot, kylmää.
Mikä vetää silloin puoleensa: valkoinen kaakelipinta, harmaa betoni vai okranvärinen puu.
Luonto vihertää hyvin vähän aikaa ja pelastaa Jyväskylän rakennusten harmauden.
Entäs näyteikkunat?
Olisiko mukavaa kuljeskella huolella ja mielikuvituksella laitettujen näyteikkunoiden lomitse -
Seurata niiden muutosta vaikka oma reitti pysyy samana.
Olisiko mukavaa poiketa kupposelle teetä nauttimaan kahvilan oman konditorian tuotteita,
mahdollisesti vielä oman paikkakunnan raaka-aineista valmistettuna.
Kauppahalliin maistelemaan jokaisen tuottajan omia aikaan saannoksia ja kyselemään kuulumisia,
kesällä torille.
Kaupunkikuvaan kuuluvat näyteikkunat, viheralueet, ihmiset, kulkuneuvot ja erilaiset elämän muodot.
Kaupunkiin kuuluvat myös joutomaat ja ankarat talot. En halua niiden kuitenkaan olevan pääasiassa,
riittää kun niistä saa nauttia hetkittäin, pieninä yllätyksinä laitetun nurmikon ja pensasaidan välissä.
Ja voisivat ne piennarkasvit joskus keskustankin alueella kasvaa loppuun asti.
ylös
info@hyveenorja.net
Kaisa Lipponen 2007
Mihin kuljet?
Onko sillä merkitystä mitä näemme kun kävelemme kaupungin kaduilla - vaikuttaako reittivalintaasi matkalla olevien rakennusten ulkonäkö tai tien leveys? Kävellen kuljemme hitaasti, katsomme pitkään samoja maisemia odotellessamme liikennevaloissa ja silmämme kulkevat varsin matalalla suhteessa rakennusten kokoon.
Mikä on mielenkiintoista katseltavaa kävelijälle?
Erilaiset kiintopisteet matkan varrella: aukeavat maisemat, yksityiskohdat, kasvit, toiset ihmiset. Houkutteleeko minua kapea sokkeloinen käytävä vai leveä suoraviivainen tie - kutsuuko puiden notkuvat oksat puistoon vai hahmottamaton marketin parkkipaikka valtavine ostoskärryineen. Monenkin kilometrin matka taittuu hetkessä kun on jotain minkä perässä kävellä, jotain minkä haluaa nähdä. Jyväskylän Tourujoen ylitys on joka kerta hienoa - joki ja sen ympäristö näyttää aina erilaiselta. Käveltäisiinkö Jyväskylässä laajemmilla alueilla jos olisi enemmän hitaalle liikkujalle soveltuvaa nähtävää matkojen varrella? Kävellen Seppälän marketteihin ja korjaamoihin - saasteetonta ja rauhallista, juu ja terveellistä.
Vaikuttaako rakennuksen värit ja materiaali kaupunkitunnelmaan?
Suomessa on pitkiä aikoja kasvusto poissa, lunta, kaupungissa loskaa, paljaat puunrungot, kylmää.
Mikä vetää silloin puoleensa: valkoinen kaakelipinta, harmaa betoni vai okranvärinen puu.
Luonto vihertää hyvin vähän aikaa ja pelastaa Jyväskylän rakennusten harmauden.
Entäs näyteikkunat?
Olisiko mukavaa kuljeskella huolella ja mielikuvituksella laitettujen näyteikkunoiden lomitse -
Seurata niiden muutosta vaikka oma reitti pysyy samana.
Olisiko mukavaa poiketa kupposelle teetä nauttimaan kahvilan oman konditorian tuotteita,
mahdollisesti vielä oman paikkakunnan raaka-aineista valmistettuna.
Kauppahalliin maistelemaan jokaisen tuottajan omia aikaan saannoksia ja kyselemään kuulumisia,
kesällä torille.
Kaupunkikuvaan kuuluvat näyteikkunat, viheralueet, ihmiset, kulkuneuvot ja erilaiset elämän muodot.
Kaupunkiin kuuluvat myös joutomaat ja ankarat talot. En halua niiden kuitenkaan olevan pääasiassa,
riittää kun niistä saa nauttia hetkittäin, pieninä yllätyksinä laitetun nurmikon ja pensasaidan välissä.
Ja voisivat ne piennarkasvit joskus keskustankin alueella kasvaa loppuun asti.
Mahdollisuus ihmisille kokoontua ilman rahaa tilaan, joka ei ole kenenkään erityisesti, ei vaadi kahvin
juontia pitkin päivää. Sisätila, jossa pelattaisiin pelejä, luettaisiin lehtiä, katseltaisiin ohikulkevia ihmisiä,
seurusteltaisiin. Vähempivaraisten arki muodostuu vaivalla etsien itselleen jotain koettavaa ilman kuluja.
Ihmisten kohtaamista ilman velvoitteita tai jäsenyyttä.
ylösinfo@hyveenorja.net
COPYRIGHT
Näillä kotisivuilla esitelty kuva-ja tekstimateriaali kuuluu tekijänoikeuden piiriin ja sen julkaiseminen,
muuntelu, välittäminen, kopiointi tai vastaava tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ehdottomasti kielletty ilman tekijän lupaa.
You may not modify, publish, transmit, create derivative works
or in any way exploit any of the copyrighted material placed on this home page
© KAISA LIPPONEN